Minulla on jännä, negatiivinen tunne tällä hetkellä, tänään myöhäisiltapäivällä ja nyt illalla. Se ei ole ärsytys. Ei oikeastaan masentuneisuuskaan, vaikka se ehkä minut hieman masentuneeksi saakin. Jotenkin se ei ole mikään tunne, vaan ehkä enemmänkin vain tyhjyys, yksinäisyys ihmisten ympäröimänä. Ja ikävä Pojan luo, en ole nähnyt häntä kahteen viikkoon. Olisin "saanut" mennä hänen luokseen tänään, mutta tuli sellainen tunne, ettei minua kaivata, niin jätin väliin.

Tajusin lenkillä ollessani, että vaikka kotonakotonakin vietin aikaani paljolti omissa oloissani, niin täällä opiskelukodissani "omissa oloissa" tarkoittaa paljon enemmän yksin kuin kotona, vaikka huoneistossa olisikin lähes koko ajan joku muukin paikalla. Tunnen itseni kamalan yksinäiseksi noin suunnilleen samantien, kun astun kotiovesta sisään, vaikka juuri olisin viettänyt päivän ystävien kanssa. Täällä pään valtaa turhautuminen ja tyhjyys. En saa mitään aikaan, mikä masentaa vielä entisestään. Pääsenkö kursseista läpi, putoanko tukien piiristä, valmistunko, työllistynkö... Suren tulevaa tautia rahojen loppumisesta. En jaksa itkeä, olen tyhjä. Tuskin kukaan jäisi kaipaamaan, vaikken olisi ollenkaan...

EDIT: Poika sai ehkä kaikkien aikojen randomeimman viestin hetki sitten, tietysti meikäläiseltä. Oli pakko hiukan purkaa sinnekin päin, mahd neutraalisti tosin, mutta toivon saavani sillä edes hiukan selvyyttä päähäni...