Tunteet ovat ärsyttävän ristiriitaisia ja ailahtelevaisia. Yhtenä hetkenä tuntuu tältä ja jo heti seuraavana voi olla täysin päinvastainen olo. On myös epämiellyttävää löytää itsestään uusi negatiivisia tuntemuksia. Tai no, uusia ja uusia, mutta ainakin sellaisia, jotka eivät ole (mielestäni) pitkään aikaan olleet pinnalla.

Minä olen tuntenut mustasukkaisuutta. Pojasta. Minä joka inhoan takertumista, tunnen takertuneeni liikaa ihmiseen. "Jollei Hän muista minua tänään, hän ei muista minua enää", olen ajatellut. Mutta miksi? Minähän pidän hyvänä sitä, että toisella on muutakin elämää. Minuahan ahdisti olla takertuvan entiseni kanssa. Miksi minä itse nyt pelkään tulevani jätetyksi (vaikken seurustelekaan) heti, kun Poika ei salamana ota minuun yhteyttä?

Onko minusta tullut aiempaakin tylsempi? Ehkä olemme höpisseet liiankin paljon niitä näitä ja ne ovat pikku hiljaa ehtyneet. Mistä meillä loputtomiin puhetta riittäisi?

Olen menossa huomenna viettämään vapaatani Pojan luo. Hän on itse täysin vapaaehtoisesti lupautunut hakemaan minut asemalta, vaikka pääsisin bussilla lähemmäksikin häntä. Ei kai hän voi olla täysin tunteeton, jos haluaa auttaa minua näin matkani kustantamisessa? Vai onko hän vain yleisesti herrasmies?

Ehkä vain parempi, että työnnän nämä ajatukset mielestäni ja otan Pojasta selvää, päivä kerrallaan. Mikäli hän välittää minusta, olen onnellinen. Ja vaikkei välittäisikään, olen onnellinen silti. Piste. Elämäni ei voi riippua yhdestä elävästä ihmisestä, sen on oltava rakennettu tukevammille perusteille.