...vaikka teknisen töppäilyni vuoksi pyyhkäisinkin vahingossa pitkän postaukseni tallentamattomana bittiavaruuden äärettömyyteen. :D

Vaikka jaksankin toistaa itselleni jatkuvasti kuinka kaikki asiat elämässäni ovat päin peetä, on tämä kuitenkin oma uniikki tarinani, joka täytyy hyväksyä ja jota täytyy oppia rakastamaan sellaisenaan kuin omaa lastaan.

Nyt kun vesi ei ole talossa virrannut lähes viikkoon, niin olen ollut jotenkin aivan erityisen iloinen siitä, että sähköt kuitenkin toimivat. Vesi ja sähkö ovat nykyään niin arkipäiväisiä mukavuuksia, että niitä ei osaa riittävästi arvostaa. Yleensäkin elämässä tärkeiden asioiden merkityksellisyyden huomaa vasta kun ne menettää. Tosin samoin kuin esim. viime kesänä hetkelliseen sähköttömyyteen (kiitos myrskyn, vajaa pari vuorokautta kökötettiin virratta), olen nyt tottunut aika hyvin siihen, ettei hanasta tulekaan mitään. Juotavaksi ollaan kaivoveden sijaan saatu itseasiassa parempi laatuista lähdevättä ja suihkussa käymisen sijaan on ollut pitkästä aikaa mukava kipitellä pihan perälle saunaan. Liikunnankin harrastaminen on lisääntynyt, kun on kanniskellut vettä sangoissa edes takaisin ja hyppinyt kylmissään kaivon vierellä, kun isukki on milloin säädellyt kaivossa hanojen kanssa, milloin onkinut lamppua (joka muuten saatiin kuin saatiinkin pohjalta pois, kun oli ensiksi nostettu litratolkulla vettä ulos, että päästiin laskeutumaan pohjalle suhteellisen kuivin jaloin haravoimaan (jep, haravalla :D).

Alun kangertelun jälkeen yo-kokeisiin lukeminenkin on nyt alkanut sujua. Olen hylännyt teoreettisen tankkaamisen, koska en koe sitä mielekkäänä ja näin ollen sillä tavalla opiskelemista mieluusti kartaa. Sen sijaan lähempänä käytäntöä oleva harjoittelu tuntuu paljon motivoivammalta. Matemaattisten pulmien pähkäilyyn ja mekaaniseen laskutyöhön ei tarvitse itseään edes pakottaa, vaan varsin mielelläni istahdan alas selvittelemään erilaisia ongelmia, ja ah sitä tunnetta, kun on toista tuntia äheltänyt jonkun tehtävän parissa ja sitten lopulta saa oikean ratkaisun aikaan. :D

Silkkaa viihdettä on myös englannin opiskelu elokuvia katselemalla ja sarjakuvia lueskelemalla. En tietenkään ymmärrä jokaista repliikkiä sanatarkasti, mutta kokonaisuuden hahmottaminen onkin tärkeämpää. (Joillakin voi toimia myös lauletun musiikin kuunteleminen ja sanojen seuraaminen, mutta itsellä tässä yleensä keskittyminen herpaantuu helposti, kun en yleensä sanoituksiin niin valtavaa huomiota kiinnitä.) Vieraalla kielellä elokuvia katsellessa minulla on tapana tehdä muistiinpanoja, kirjoitella tuntemattamia ja erikoisia ilmaisuja ylös ja selvitellä niiden merkityksiä myöhemmin. Tänään esim. opin From Hell -leffaa katsellessa mitä lohikäärmeen jahtaaminen tarkoittaa. :D Uusien fraasien opettelu kannattaa, voi olla, että niitä voi hyödyntää esimerkiksi enkun yo-kokeen essee-osiossa ja tietysti myös myöhemmässä elämässä. :)

Mitä sitten tulee äidinkielen esseekokeeseen valmistautumiseen, teen sitä jatkuvasti, puhuessani, kirjoittaessani mitä tahansa ja missä tahansa. Opiskeltaessa kieltä äidinkielen ominaisuudessa, on vaatimustaso huimasti korkeampi kuin normi kielten kokeissa. Äidinkieltä pitää osata käyttää erityisen monipuolisesti ja sen tulkinnassa ei riitä se, että osaa lukea mitä itse riveillä sanotaa, pitää osata katsoa niiden välistä ja mennä paljon syvämmälle. Enemmän kuin muut kokeet, äidinkielen koe on nimenomaan kypsyyskoe, kuinka kehittynyt ihminen on ymmärtämään pienten nyanssejen merkitystä, ottaako lukija tekstin täysin kritiikittä vastaan, osaako hän katsoa asioita useammasta näkökulmasta ja kuinka hyvin hän tuo ajatuksensa julki. Tavallaan äidinkielen koe on samaan aikaan sekä helpoin että vaativin yo-kokeista. Kaikilla meillä äidinkielen puhujillahan on taito luoda omia ajatuksia sekä ymmärtää ja tuottaa tekstiä? Tuntuu silti lähes mahdottomalta, että oikeasti 5 % abiturienteista reputtaa äidinkielenkin kokeen. Varsinkin kun itse pelkillä tekstitaidon kokeen opettajan alustavan tarkastuksen pisteillä on jo kevyesti pääsemässä läpi. Mutta maailma on ihmeitä pullollaan. :D

Opiskelun lisäksi kyllä tietysti elämässä pitää olla muutakin viihdettä. Siksipä piiiitkästä aikaa lähden huomenna viihdyttämään itseäni ihmisten ilmoille. Kun olen nyt nämä pari viimeistä viikkoa istunut melko tiiviisti neljän seinän sisällä, ajatus pienestä sukulointi- ja shoppailureissusta kuulostaa ihan täydelliseltä, vaikka en ole sen enempää sukurakas kuin shoppailuihminenkään. :D Vaikka tämän hetkinen henkilökohtainen finanssipolitiikkani suosittelisikin ylimääräisten menojen leikkaamista, voin ehkä antaa itselleni luvan sijoittaa johonkin ainakin puoliturhaan ihan vain piristääkseni itseäni. Tuskin mun talouteni kaatuu, vaikka silloin tällöin jotain epäolennaisiakin hankintoja tekisin, kun normaalisti olen kuitenkin vähän pihistelijä. :D

(Oho, kestipä tämän kirjoittaminen kauan, kaksi tuntia, ja tulipas pitkästi tekstiäkin. :D Toivottavasti sitä syntyy yo-kokeessakin näin helposti, terveisiä vaan äidinkielen opettajalleni, joka aina huomauttaa esseideni lyhyydestä. :P)

(Psst... Täydellisyyttä <3 http://www.youtube.com/watch?v=3bEv9uyZLZA)