Ja niinikään elämäni on tylsää edelleen. Aamulla töihin, iltapäivällä kotiin, hommailen jotain ei mitään, nukkumaan, töihin, jotain ja niin edelleen. Kaipaan kamalasti rakkaita ja ihastuttavia ihmisiä, en niinkään satunnaisia mummoja ja vaareja, joiden kanssa puhutaan vain viikon tarjouksista, kahvipaketin uudesta hinnasta. Kaipaan hillittömästi Poikaa, mutta hänkin tuntuu jo viilentyneen, eikö tästäkään tullut sitten mitään. Vihaan tätä yksinäisyyden tunnetta, kukaan ei välitä, kukaan ei kaipaa. Tunnen itseni kamalaksi roikkujaksi aina, kun yritän ottaa yhteyttä johonkuhun ihan muuten vain, ilman mitään järkevää syytä. Kaikilla on kuitenkin parempaakin tekemistä kuin kuunnella tylsää "en tehnyt tänäänkään mitään" -puhelua...
 

MUTTA onneksi mun työt on nyt sentään puolessa välissä, enäävain toiset viisi viikkoa hikistä jauhohyllyjen täyttelyä ja kassakoneen kilkuttelua. Tein itselleni jo ihan über hienon aamukammankin tämän saavutuksen kunniaksi, tosin se on toistaiseksi vielä vähän kesken ja köyhän näköinen, mutta pistän siitä kuvaa tännekin jahka saan lisää hauskuuksia ja "hauskuuksia" siihen liimailtua. Odotan kyllä niiiiin innolla, että pääsen viimeisen päivän siitä repäisemään ja sitten kamoja pakkailemaan ja muuttoa jännittämään. Rukoilen niin, että pääsisin vielä muutamaa päivää ennen koulun alkuakin sinne jo tutustuu paikkoihin ja rentoutumaan, ettei sitten tarvitse just sinä aamuna, kun on nimenhuuto yliopistolla, niin kauheessa kiireessä painaa tää toista sataa kilometriä kotipaikkakunnalta opiskelukaupunkiin. Mä tiedän, että tulen olemaan niin paniikissa muutenkin 1.9. että hohhoijaa. :S