Kukaan ei välitä, kukaan ei rakasta. Kaikki tärkeät on jossain kaukana. Tämä talo on vain täynnä mustaa, keinovaloa ja yksinäisyyttä. Me tyhjät sielut, jokainen omassa huoneessaan, joka tylsyyden täyteinen päivä yhä kauempana toisistamme. Ja kun meidän piti olla perhe, meidän piti olla me...

Tämä on kuin lintuhäkki ikkunalla, katsellen päivät pitkät elämän vilinää, siivet supussa omalla orrellaan. Siinä ei ole mitään romanttista, olla vangittu koreiden kaltereiden taa. Ei mitään kaunista, kun siivet putoavat kuin lehdet puista

Ja siltikin yhä unelmoin, että eräänä päivänä on ruostunut häkki, pudonnut pitimiltään, haljennut. Ja linnut poissa, paremmilla laulumailla.