Tästä eteenpäin minut löytää horisemasta "rakkaudestani", itkemässä opinnoistani ja informoimasta bongauksiani osoitteesta

kallonpaloja.blogspot.com

Vuodatus hiljenee minun osaltani, mutta Anyymi/Päärynä jatkaa vierimistään edelleen. Toivottavasti tätä seuranneet jaksavat edelleen lueskella edesottamuksiani uusissa kansissa. :)

Mitä älykäs opiskelija tekee, kun lähi päivinä on tulossa tentti, josta on realistinen mahdollisuus olla pääsemättä läpi? No tietenkin tunkee napit korviinsa hyppää sänkyyn pelehtimään piirrustuskynän ja lehtiön kanssa!

Tämä kappale sai tänään minut hetkeksi tuntemaan oloni äärettömän onnelliseksi. En tarkalleen tiedä miksi enkä tiedä välitänkö edes tietää. :) Mutta ah, se tunne, kuin olisi juuri lentoon nousemassa ja voisi vain tanssia ilmojen halki. <3

Omegle 

Tämähän korvaa kivasti oikeat ihmissuhteet...

 Heipähei taasen!

On Tullut pidetyksi hieman päivitystaukoa, mistä voisi varmaan virheellisesti luulla, että minulla olisi ollut jotain tähdellistäkin elämää viime aikoina, mutta ei. Elämäni on pikemminkin pysähtynyt tähän paikoilleen. Olen ollut sosiaalinen ja olen ollut yksinäinen, yhtä aikaa ja erikseen. Olen ahdistunut ja iloinnut, laihtunut ja lihonnut. Miettinyt yöllä yksin sängyssä viiltenyä, päiväkävelyllä pateettisen elämäni päätöstä. Ei oikein mistään syystä, pikemminkin syyttömyydestä, oikeakielisemmin tarkoituksettomuudesta.

Olen saanut uusia ihmisiä elämääni, olen kokenut olevani ihan okei, hyvässä mielessä, heidän seurassaan. Silti kaipaan erästä p-kirjaimella alkavaa, johon suhteeni on ehkä vähän laimentunut. Pojasta puhuminen tässä menisi liian henkilökohtaiseksi, mutta minusta tuntuu, ettei minua ole otettu tarpeeksi henkilökohtaisesti viime aikoina. Olen pohtinut paljon, voiko kiinnostus vain lopahtaa ilman mitään "järkevää" syytä, vaikka hetki sitten olisi mennyt ihan hyvin. Toivon ja rukoilen, että tämä olisi vain suvantovaihetta, kaipaan niin hänen hellyyttään.

Opiskelu tuntuu välillä vaikealta, välillä huokaan helpotuksesta "ehkä ymmärränkin jotain". Tänään koin älyämisen elämyksen luennolla, tuntui hyvältä. Välillä mietin, olenko väärällä alalla, välillä intoilen avaruuksista ymmärtämättömälle. Olen ehkä vähän ristiriitaisissa fiiliksissä asian suhteen.

Kotiutumiseni sillipurkkiin on edennyt ihan, hmm, kohtuullisesti. Toistelen vain itselleni, ettei minun tarvitse liiaksi välittää muista, sopivasti silti tietenkin. Mutta kuitenkin asun täällä, minun kuuluu saada olla täällä kuin kotonani. Varsinkin nyt, kun koti, jossa vanhempani asuvat, on alkanut tuntua hieman vieraalta. Se on vain väliaikainen viikonlopunvietto soppi enää, tai ehkä ensi kesänä taas kyllä parin kuukauden ajan jokapäiväinen turvapaikka.
 

Lasken päiviä, pakollisia tunteja viikonloppuun, lepoon. Tyhjään tylsyyteen...

Poika ehdotti yhteistä iltaa leffojen parissa maanantaiksi, ja hups, oloni vähän parani.