Heissulvei!

Tässä on ollut viime päivät taas yllättävän aktiivisia ja hyviä. Oon mm. leiponu ihan jumalattoman läjän kuppikakkuja ja harjoitteluerän sienisarvia, koettanut opetella syömään hitaammin ja pienempiä annoksia, tehny tosi hyvän lihastreenin, lenkkeilly kivasti sekä hetken aikaa ajatellut olevani oikeastaan ihan hyvä näin. Jotenkin taas sataisesta säästä huolimatta aurinko tuntuu paistavan tähänkin risukasaan. :) Vaikkakin juuri tällä hetkellä on kyllä hiukan nuivea olo, kiitos vatsakipujen. :(

Löysin lenkkeilymusaa mp3-soittimelle lataillessani jälleen vanhan rakkauteni Rainbown. Ihme, etten ole sitä pitkään aikaa taas kuunnellut ollenkaan, kun se oli jossain vaiheessa mulla todellakin kovassa soitossa. Nyt sit se on päässyt siihen taas, en oo tainnut pariin päivään juuri muuta kuunnellakaan kuin Ronnie James Dion aikojen Rainbowta (Self Portrait ehkä rakkain rb-biisini ja Stargazer tunnetuimpia veisuja tältä bändiltä) ja väliin pikkasen Scorpionsia. Jos pitäisi laittaa laulajia paremmuusjärjestykseen niin kyllä Dio olisi kärkipäässä. Aivan mahtava ääni, ja aivan mahtava lyyrikko muuten myös. Harmi vain, että jäi livenä näkemättä, sillä tämäkin legenda laskettiin haudan lepoon suunnilleen vuosi sitten... :(

Viime aikoina on venynyt aika monet päivät aamupuolelle, kun olen hulluna takonut Wiillä pitkästä aikaa Resident Evil Zeroa ja päässytkin koko pelistä läpi. Vähän harmi, kun aloin tykkäämäänkin siitä eikä se vielä tuntunut menneen edes kamalan vaikeaksi. Nykyään pelit on normi moodilla liian helppoja (oonkohan sanonu tän joskus ennenkin?), mutta kun en uskalla valita vaikeampaa, kun sitten se saattais mennä liiankin vaikeaksi. Ja kun on pelannut paljon, joitain sarjoja tai yleensäkin, niin juonikuviot alkaa tuntua jo vähän itseään toistavilta ja lopetukset yksinkertaisesti tylsiltä. Zerossa oli vähän tylsä loppu, samoin ja erityisesti myös Tomb Raider Underworldissä, jonka joku viikko sitten läpi kahlasin. Kaipaisin jotain suurempia loppuspektaakkeleita. :/

Eräänseksi spesiaalihienoksi jutuksi muuten koin perjantaina telkkarista tulleen Forrest Gumpin. Varmaan kaikki muut olikin sen jo ennestään nähneet, mutta mulla meni Gump-neitsyys kyllä vasta viime perjantaina ja voin myöntää, että itkin lopussa, vaikka se Jenny-tyyppi kyllä paheksutti mua: sellanen hyväksikäyttäjä ja opportunisti. :( Forrest kyllä sulatti mun ikijäisen sydämeni konstailemattomalla naiiviudellaan. Mitä sillä äo:lla silleen on väliä mikäli vain sydän on paikallaan. :)

Perjantaissa oli muutenkin kaikkea hienoa ilmassa. Kävin koululla hakemassa joitain kokeitani ja maalauksiani takaisin, ja olin kyllä yhtä hymyä korvasta korvaan sieltä tullessani. Mun esseistä oli tykätty, mun maalauksista oli tykätty, mun tyylistä kirjoittaa ja olla oli tykätty. En oo koskaan lukioaikanani ollut näin otettu kehuista. En oo koskaan lukioaikanani tuntenut olevani opettajien silmissä näin hyvä. Me happy happy. <3456 Sitten vielä ton kouluskenaarion jälkeen matkasin ostoksille, mutta eipä ihan mille tahansa ostoksille, vaan ylioppilaslakkiostoksille. Kyllä tuntui ihmeelliseltä sovittaa sitä lakkia ihan oikeasti omaan päähän, ja vielä omituisemmalta tuntui se, ettei tuo lakki meikäläisen pään koristeena näyttänyt oikeastaan hullummalta. Tuli kyllä lakkipäässä huomattavasti ylioppilaampi olo kuin mitä aikaisemmin on ollut. :) Nyt sit vaan koetan kestää jännitystä muutaman päivän, ihan älytöntä, että kohta on jo lauantai! :D

Ja vielä: Ps. Aivan hullun ihana söpö suloinen lutunen rusakko hyppeli pikku pompuin mun huoneen ikkunan alla, awwws. :3 <3